-
Tulevaisuus

25.03.2021

Hankinta- ja konversiotuet vauhdittavat ympäristöystävällisiä valintoja

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myöntää ajoneuvoihin liittyviä hankinta- ja konversiotukia, joilla vauhditetaan vaihtoehtoisen käyttövoimien yleistymistä. Tuet ovat yksi osa fossiilittoman liikenteen tiekartan toimenpiteistä.

Kotimaan liikenne tuottaa noin viidenneksen kaikista maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Tieliikenteen tuottamista päästöistä henkilöautoilun osuus on yli puolet. Päästöjä voidaan vähentää monin keinoin, kuten lisäämällä kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikenteen käyttöä sekä vaikuttamalla yhdyskuntarakenteeseen siten, että auton käytön tarve vähenisi erityisesti kaupunkiseuduilla. Lisäksi henkilöautokantaamme tulisi vaikuttaa siten, että entistä suurempi osuus henkilöautoista käyttäisi sähköä, kaasua tai korkeaseosetanolia käyttövoimanaan.

Romutuspalkkiolla tuetaan liikenteen päästöjen vähentämistä

Romutuspalkkiolla edistetään päästövähennystavoitteita tukemalla vähäpäästöisen auton hankintaa. Romutuspalkkion voi saada myös joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankintaan eli sen avulla edistetään myös julkisen liikenteen käyttöä ja pyöräilyä. Hankittavan auton käyttövoimasta riippuen romutuspalkkion suuruus on 1 000–2 000 euroa. Joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseen palkkiota myönnetään enintään 1 000 euroa. Romutuspalkkiota on voinut hakea joulukuusta lähtien ja tukea voi saada tämän vuoden loppuun asti. Romutuspalkkiohakemuksia oli tullut jo yli 3000 kappaletta. Suurin osa on sähköpyöriin liittyviä hakemuksia, näitä on jo noin 2000 kappaletta. Autoihin liittyviä hakemuksia on yli 1000, ja joukkoliikennelippuihin ja muihin Liikenne palveluna -palveluihin liittyviä hakemuksia noin 100 kappaletta. Romutuspalkkioon varatuista kahdeksasta miljoonasta eurosta on tähän mennessä varattu noin 44 prosenttia.

Hankinta- ja muuntotuella edistetään siirtymistä vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöön

Uuden täyssähköauton hankintaan tai pitkäaikaiseen vuokraukseen on voinut hakea hankintatukea vuodesta 2018 lähtien ja tukia voi saada tämän vuoden loppuun asti. Myös vanhan auton muuntamiseksi kaasu- tai korkeaseosetanolikäyttöiseksi myönnetään muuntotukea. Täyssähköauton hankintatuki on 2 000 euroa, muuntotuki kaasukonversiolle on 1 000 euroa ja etanolikonversiolle 200 euroa. Helmikuun 2021 loppuun mennessä on tehty yhteensä 4156 sähköauton hankintatukikirjausta. Kaasukonversiotukea on myönnetty 392 ja etanolikonversiotukia 4086 kappaletta.

Kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintaan on myönnetty hankintatukea joulukuun alusta 2020 lähtien. Hankintatuki on otettu hyvin vastaan alan toimijoiden keskuudessa. Maaliskuun alkuun mennessä on tullut 30 kaasukäyttöisten kuorma-autojen hankintatukihakemusta, joista 18 on kohdistunut paineistettua kaasua (CNG) ja 12 nesteytettyä kaasua (LNG) käyttävään kuorma-autoon. Yhteensä hankintatukeen on varattu miljoona euroa kahden vuoden jaksolle.

Lue lisää:

Romutuspalkkio

Sähköauton hankintatuki

Kaasukäyttöisen kuorma-auton hankintatuki

Auton muuttaminen kaasu- tai etanolikäyttöiseksi

Henkilöautojen muuntotuen ja hankintatuen tilastot