-
Palvelut

30.06.2022

Töissä Traficomissa: Ville Lyytinen

Diplomi-insinööriksi opiskellut Ville Lyytinen tuli kahdeksan vuotta sitten kesätöihin virastoon ja on jäänyt sille tielle. Ville toimii hyväksyntäviranomaisena, joka myöntää tyyppihyväksyntöjä sekä ajoneuvoille että komponenteille.

Keskeinen osa Villen työtä on vastata mm. tutkimuslaitoksista, jotka suorittavat käytännön testauksia mm. komponenteille tyyppi- ja yksittäishyväksyntöjä varten.     

"Työssäni perusperiaate on vaikuttaa myönteisesti liikenneturvallisuuteen sekä tuottaa parempia palveluita asiakkaillemme. Otamme sidosryhmien palautteen ja kehitysideat aina ilolla vastaan ja huomioimme ne toiminnan kehityksessä mahdollisuuksien mukaan."

Kesätyöt aloittaessaan Ville kuvitteli astuvansa "maailman kuivimpaan kesätyöpaikkaan pölyisessä virastossa".

"Mielikuva osoittautui täysin vääräksi. Minulla on tosi ammattitaitoisia kollegoita, porukassa on kannustava yhteishenki ja asioita ratkotaan yhdessä. Huumori on ainakin omasta mielestämme parasta A-luokkaa."

>> Katso Youtube videosta mitä Ville kertoo työstään Traficomissa