-
Yhteydet

30.09.2022

Joukkoliikenteelle yli 100 miljoonaa euroa tukea

Traficom on myöntänyt 105 miljoonaa euroa joukkoliikenteen valtionavustuksia 14 kaupunkiseudulle Suomessa. Tänä vuonna avustusta on myönnetty erityisesti koronan aiheuttamiin lipputulomenetyksiin sekä polttoaineen hinnannoususta aiheutuneisiin kuluihin.

Vuonna 2022 valtio on halunnut tukea erityisesti joukkoliikenteen toipumista koronan aiheuttamasta taloudellista ahdingosta, jota polttoaineen hinnannousu entisestään on pahentanut. Pääosa avustuksista, noin 66 miljoonaa euroa, kohdennetaan koronasta aiheutuviin lipputulomenetyksiin sekä polttoaineen hinnannousun takia kohonneisiin liikennöintikustannuksiin. 

Ilmastoperusteinen rahoitus edistää puhtaan kaluston käyttöönottoa

Korona- ja polttoainetukien sekä normaalien vuotuisten perusavustusten lisäksi rahoitusta on myönnetty ilmastoperusteisiin toimenpiteisiin sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) -sopimusten mukaisiin joukkoliikennetoimenpiteisiin seitsemällä seudulla. Joukkoliikenteen ilmastoperusteista valtionavustusta myönnettiin noin 19 miljoonaa euroa, josta pääosa kohdentuu puhtaan joukkoliikennekaluston, erityisesti sähköbussien, käyttöönottoon ja liikennöintiin.

"On ilahduttavaa, että puhtaan kaluston käyttöönotto on edennyt erinomaisesti joukkoliikenteen vaikeasta tilanteesta huolimatta. Myöntämämme ilmastoperusteinen rahoitus on osaltaan kirittänyt sitä", kertoo erityisasiantuntija Toni Bärman.

Lisäksi noin miljoona euroa myönnettiin markkinointihankkeille, joilla pyritään edistämään joukkoliikenteen käyttöä.

Valtionavustus on tärkeä osa joukkoliikenteen jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä ympäri maata. Traficomin myöntämillä joukkoliikenteen valtionavustuksilla vaikutetaan suoraan joukkoliikenteen palvelutasoon ja houkuttelevuuteen. Lisäksi valtionavustuksella motivoidaan kuntia rahoittamaan ja kehittämään joukkoliikennettä.

Lue lisää verkkouutisesta:

>> Joukkoliikenteelle myönnetty yli 100 miljoonaa euroa tukea