-
Yhteydet

31.05.2022

Piensolutukiasemat tuovat lisäkapasiteettia 5G-verkoille

Digitalisoituva yhteiskuntamme nojaa yhä enemmän langattomiin viestintäyhteyksiin. Kansainvälisesti verrattuna Suomi on mobiiliyhteyksien suurkuluttajamaa. Tuemme Traficomissa yhteiskunnan tarvitsemia nopeita yhteyksiä edistämällä 5G-teknologiaan perustuvien verkkojen rakentamista.

Nopean 5G-verkon kattavuus lisääntyy ripeästi, mikä tarjoaa käyttäjille yhä suurempia tiedonsiirtonopeuksia ja uusia sovelluksia. 5G-verkon rakentaminen voi lisätä tarvetta asentaa tukiasemia aiempaa tiheämmin esimerkiksi rakennuksiin ja erilaisiin rakennelmiin.

EU-vaatimusten tavoitteena pientukisoluasemien yhdenmukainen turvallisuus

Euroopan komission tavoitteena on edistää etenkin korkeiden taajuusalueiden 5G-verkkojen rakentamista yhdenmukaistamalla ja sujuvoittamalla verkkojen rakentamiseen tarvittavien niin kutsuttujen pienalueen langattomien liityntäpisteiden sijoittamista.

Pienalueen langattomalla liityntäpisteellä, jota myös piensolutukiasemaksi kutsutaan, tarkoitetaan yleisesti matalatehoista, pienikokoista ja lyhyellä kantamalla toimivaa langattoman verkkoyhteyden mahdollistavaa laitteistoa. Pienalueen langaton liityntäpiste täydentää matkaviestinverkon tarjoamaa palvelua pistemäisesti paikoissa, joihin ei kapasiteettia muuten ole riittävästi tai sitä ei ole saatavilla.

Euroopan komissio on asettanut vaatimuksia pienalueen langattoman liityntäpisteen teknisille ja fyysisille ominaisuuksille. Vaatimusten taustalla on liityntäpisteiden säteilyturvallisuus, rakenteiden turvallisuus ja visuaalisuus.

Piensolutukiasemia voidaan sijoittaa erilaisiin rakennelmiin

Piensolutukiasemapaikat voivat olla muita tukiasemapaikkoja moninaisempia ja niitä voidaan sijoittaa huomaamattomasti erilaisiin rakennelmiin, kuten rakennusten seinille ja valaisinpylväisiin, kunhan ne täyttävät niiden sijoittamiselle vaadittavat edellytykset. Pienalueen langattomien liityntäpisteiden käyttöönottoon ei lähtökohtaisesti tarvita hallinnollista lupaa, mutta infran omistajan kanssa asiasta pitää kuitenkin sopia. Suomessa sijoittamisehdoista on säädetty sähköisen viestinnän palvelulaissa.

Tutustu piensolutukiasemiin ja niiden käyttöön

Traficom järjesti 17.5.2022 yhteistyössä Kuntaliiton ja Kunta.tv:n kanssa matkaviestinverkon piensolutukiasemia käsittelevän webinaarin. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja näiden käyttöönottoon ja sijoittamiseen liittyvistä toimintamalleista, lainsäädännöstä ja sovelluskohteista. Lisäksi paneelikeskustelussa paneuduttiin syvällisemmin aihealuetta koskeviin kysymyksiin. Webinaarissa esiteltiin myös video piensolutukiasemista ja niiden käytöstä.

>> Katso webinaarin tallenne Traficomin YouTube kanavalta

>> Katso video piensolutukiasemista Traficomin YouTube kanavalta