-
Yhteydet

31.03.2022

Veneilyn suosio vauhdikkaassa kasvussa

Veneilyn suosio on jatkanut kasvamistaan, mikä näkyy myös Liikenne-ja viestintävirasto Traficomin liikenneasioiden rekisterissä vesikulkuneuvojen määrän kasvuna. Vuoden alussa oli rekisteröity yhteensä 213 599 vesikulkuneuvoa. Traficomin Digikaistalla vesikulkuneuvon rekisteröinti onnistuu helposti sähköisesti.

Yleisin suomalaisten omistama vesikulkuneuvotyyppi on edelleen moottorivene, joka muodostaa 88 prosenttia rekisterissä olevista kulkuneuvoista. Toiseksi yleisin tyyppi on purjevene ja kolmanneksi eniten vesillä kulkee vesiskoottereita, joiden suosio on kasvanut vahvasti viime vuosina.

"Vesikootterien osuus kaikista rekisteröidyistä vesikulkuneuvoista onkin lisääntynyt, ja tällä hetkellä ne ovat kolmanneksi yleisin vesikulkuneuvotyyppi rekisterissä. Kehityksen jatkuessa nykyisenä vesiskoottereita on pian vesiliikenteessä yhtä paljon kuin purjeveneitä", kertoo erityisasiantuntija Mika Idman.

Eniten veneitä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa – myös käytettyjen veneiden kauppa voimissaan

Eniten veneitä on rekisteröity Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen. Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta löytyy myös valtaosa rekisteröidyistä purjeveneistä.

Rekisteröityjen veneiden määrän kasvu ja lisääntynyt kiinnostunut veneilyyn on lisännyt myös käytettyjen veneiden kauppaa. Käytettyjä veneitä tuodaan myös ulkomailta. Viime vuoden aikana käytettyjä veneitä tuli Suomeen 350 kappaletta, joista puolet Ruotsista. 

Veneet vaihtavat omistajaa tiiviissä tahdissa

Omistajanvaihdosten määrä kasvoi erityisesti vuonna 2020, ja viime vuonna määrä pysyi aiempaa korkeammalla tasolla. "Arvioisin, että rekisteriin merkityt omistajanvaihdokset kuvaavat kaupan volyymin kehitystä melko hyvin, vaikka rekisteristä puuttuvatkin pienimmät veneet ", Idman sanoo.

Lukumäärällisesti moottoriveneet vaihtavat eniten omistajaa vuoden aikana. Tilaston mukaan noin 10 % moottori- ja purjeveneistä vaihtaa omistajaa. Vesiskoottereissa omistaja vaihtuu vilkkaammin, sillä arviolta neljännes vesiskoottereista vaihtaa omistajaa. Sama vesikulkuneuvo saattaa vaihtaa omistajaa jopa useamman kerran saman vuoden aikana.

Rekisteröinti sujuu sutjakasti Traficomin Digikaistalla

Traficomin Digikaistalla voit hoitaa lähes kaikki venerekisteröinnit ajasta ja paikasta riippumatta sähköisesti. Palvelussa voit tarkistaa maksutta oman vesikulkuneuvosi rekisteritiedot. Ja maksua vastaan saat minkä tahansa liikenneasioiden rekisteriin merkityn vesikulkuneuvon tekniset tiedot, moottorin tiedot ja omistajatiedot.

Veneiden rekisteröintivelvoite koskee vähintään 5,5 metriä pitkiä tai vähintään 15 kW:n (n. 20,4 hv) moottorilla varustettuja vesikulkuneuvoja. Vesikulkuneuvojen rekisteritietoja pidetään esimerkiksi vesiliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ja apuna vesialueiden käytön suunnitteluun. 

Tutustu vesikulkuneuvojen kantatilastoon

Lue lisää venerekisteristä

Hoida veneilyn rekisteröintiasiat Digikaistan kautta​​​