30.06.2026
Pelastusliivit pelastavat vain päälle puettuina
Kesällä moni suuntaa vesille tutulla veneellä ja tutuille vesille. Juuri silloin turvallisuus voi helposti tuntua itsestään selvältä. Traficom muistuttaa, että yksi veneilyn tärkeimmistä turvallisuusteoista on edelleen hyvin yksinkertainen: pue pelastusliivit päälle jo ennen vesille lähtöä.
Suurin osa kuolemaan johtaneista huviveneilyonnettomuuksista ei tapahdu suurilla veneillä tai vaikeissa olosuhteissa, vaan tutuilla vesillä pienissä soutuveneissä ja perämoottoriveneissä. Onnettomuus voi sattua nopeasti esimerkiksi veneen kaatuessa, horjahtaessa laiturilla tai pudotessa veneen ja laiturin väliin.
Liivit päälle jo rannassa
Pelastusliiveistä on hyötyä vain silloin, kun ne ovat päällä. Siksi liivit kannattaa pukea jo rannassa tai laiturilla ennen veneeseen siirtymistä - ei vasta sitten, kun vene on jo liikkeellä.
"Veneilyonnettomuudet tapahtuvat usein nopeasti ja yllättäen. Pelastusliivit eivät auta veneen pohjalla tai mökin naulakossa, vaan ne pitää pukea päälle ennen vesille lähtöä", muistuttaa johtava asiantuntija Kimmo Patrakka Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
Viime vuonna menehtyi 34 henkilöä
Vuonna 2025 huviveneonnettomuuksissa menehtyi Suomessa 34 henkilöä. Suurin osa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtui pienillä moottoriveneillä ja soutuveneillä. Kaikki menehtyneet olivat miehiä, ja valtaosa heistä oli yli 55-vuotiaita.
Muista nämä ennen vesille lähtöä
Turvalliseen veneilyyn kuuluu myös selvin päin liikkuminen, sääolosuhteiden tarkistaminen, veneen kunnosta ja varusteista huolehtiminen sekä se, että läheisille kerrotaan oma matkasuunnitelma. Pieni ennakointi voi ratkaista paljon. Turvallisin vene on se, jossa liivit ovat päällä.
Ennen vesille lähtöä kannattaa muistaa ainakin nämä:
- pue pelastusliivit päälle jo rannassa tai laiturilla
- tarkista sää ja veneen kunto
- varmista, että turvavarusteet ovat mukana
- liiku vesillä selvin päin
- kerro läheisille, minne olet menossa
- tallenna puhelimeen meripelastuksen numero 0294 1000 ja hätänumero 112
Lue lisää: