Traficom

Traficomin uutiskirje

-

30.06.2026

Saavutettavuus sujuvoittaa arjen asiointia

Saavutettavat digipalvelut helpottavat arjen asiointia ja tukevat yhdenvertaista palvelujen käyttöä. Vaatimukset koskevat nyt aiempaa laajemmin myös kuluttajille suunnattuja palveluita.

Kesäkuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun digipalvelulain soveltamisalaan tuli viranomaispalveluiden lisäksi uusia kuluttajille suunnattuja palveluita.

Näitä ovat esimerkiksi verkkokaupat, sähkökirjat, osa henkilöliikenteen ja pankkien palveluista sekä audiovisuaaliseen sisältöön pääsyn tarjoavat palvelut ja viestintäpalvelut. Mikroyritykset eivät kuulu lain soveltamisalaan.

“Olemme saavutettavuusvalvonnassa viimeisen vuoden aikana panostaneet erityisesti uusien palveluiden osalta sidosryhmäyhteistyöhön ja ohjaukseen. Uusien palveluiden kuuluminen digipalvelulakiin, näkyy myös jo kanteluissa ja yhteydenotoissa. Kun arjen asioita voi hoitaa itsenäisesti saavutettavien verkkopalvelujen avulla, se tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia. Itsenäinen asiointi vahvistaa luottamusta sekä palveluntarjoajiin että omaan kykyyn toimia digitaalisessa ympäristössä”, kertoo yksikönpäällikkö Sanna Sinisalo.

Palveluntarjoajien muistilista

Digipalvelulain soveltamisalaan kuuluvan palveluntarjoajan tulee:

  • noudattaa saavutettavuusvaatimuksia
  • huolehtia, että palvelusta löytyy saavutettavuusseloste, jossa kerrotaan käyttäjille, kuinka saavutettava palvelu on. 
  • Varmistaa, että käyttäjillä on mahdollisuus antaa saavutettavuuspalautetta, ja palveluntarjoajan on vastattava siihen 14 vuorokauden kuluessa. 

Kuluttajalle suunnattujen palvelujen osalta tulee lisäksi:

  • huomioida saavutettavuusselosteeseen liittyvät lisävelvoitteet 
  • huomioida palvelukohtaiset lisävaatimukset
  • ilmoittaa Traficomille, jos palvelussa ilmenee saavutettavuuspuutteita. 

“On hyvä muistaa, että saavutettavat digipalvelut ovat monille välttämättömyys, mutta niistä hyötyvät kaikki. Tarve saavutettavuudelle voi olla pysyvä, tilapäinen tai hetkellinen – mutta saavutettavien verkkopalvelujen avulla voidaan varmistaa, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle”, Sinisalo muistuttaa.

Löydät kattavasti lisätietoa osoitteesta saavutettavuusvaatimukset.fi. Traficomin saavutettavuusvalvonta neuvoo myös mielellään saavutettavuusasioissa saavutettavuus@traficom.fi