-
Luottamus ja toimintavarmuus

15.12.2022

Tietoturvasetelin haku on käynnistynyt vauhdikkaasti

Tietoturvan kehittämisen tukea eli tietoturvaseteliä on voinut hakea Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista 1.12. alkaen. Jo nyt haettu rahoitus on ylittänyt myönnettävänä olevan rahoituksen.

"Olemme tyytyväisiä siihen, että yritykset ovat kiinnostuneita tekemään toimenpiteitä oman tietoturvallisuutensa parantamiseksi. Tukea hakevat yritykset ovat keskeisessä asemassa yhteiskuntamme kokonaisturvallisuuden rakentamisessa", sanoo Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Jukka-Pekka Juutinen.

Mikä on tietoturvaseteli?

Tietoturvan kehittämisen tuki (ns. tietoturvaseteli) on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen yrityksille maksettavaa suoraa valtion tukea yrityksien tietoturvaa parantaviin toimiin.

Tietoturvasetelin tavoitteena on nostaa yritysten tietoturvallisuuden tasoa ja sitä kautta parantaa koko yhteiskunnan kykyä suojautua kyberturvallisuusuhkia vastaan.

Miten paljon tukien maksamiseen on varattu rahoitusta?

Tuen maksamiseen on kokonaisuudessaan varattu 6 miljoonaa euroa. Tästä 2 miljoonaa euroa voidaan myöntää enintään 100 000 euron yksitäisinä tukina. Koska enintään 100 000 euron tukina myönnettävä rahamäärä on rajattu 2 miljoonaan euroon, voidaan pienille ja keskisuurille yrityksille myöntää vähintään 4 miljoonaa euroa, enintään 15 000 euron yksittäisinä tukina.

Kuinka paljoin tuesta on varattu tähän mennessä?

Tuen hakeminen avautui 1.12.2022. Hakemuksia on tullut jo yli 400 ja niitä käydään parhaillaan läpi. 

Tukihakemuksissa haettu euromäärä on jo ylittänyt myönnettävissä olevan rahoituksen ja erikseen myös eri tukiluokille varatun rahoituksen.

>> Ajankohtaiset tiedot tuen varaustilanteesta löydät Kyberturvallisuuskeskuksen verkkosivulta.

>> Hae tietoturvan kehittämisen tukea

Kannattaako tietoturvan kehittämisen tukea vielä hakea?

Hakemuksia voi edelleen jättää. On mahdollista, että rahoitusta vapautuu vielä haettavaksi, mikäli tähän mennessä hakeneet tahot ja niiden esittämät tuella toteutettavat toimenpiteet eivät täytä tuen kriteerejä.

Ennen hakemuksen jättämistä hakijan kannattaa tutustua tarkasti tuen myöntämiseen liittyviin kriteereihin ja ehtoihin.

>> Hae tietoturvan kehittämisen tukea