28.06.2024
Datasäädös vie kohti reilumpaa datataloutta
EU:ssa on viime vuosina tullut voimaan monenlaisia digi- ja datasäädöksiä. Seuraavaksi edessä on yksi merkittävimmistä eli datasäädös (Data Act). Uusilla pelisäännöillä tavoitellaan helpompaa datan saatavuutta ja hyödyntämistä.
EU:n datasäädös astui voimaan tammikuussa 2024, ja sitä aletaan soveltaa jäsenmaissa syyskuussa 2025. Datasäädös koskee laajasti dataa, jota syntyy verkkoon kytkettyjen laitteiden käytöstä. Tällaisia laitteita saattavat olla esimerkiksi erilaiset sensorit, älykellot tai jopa paperikoneet tai lentokoneet.
"Datasäädöksen tarkoitus on lisätä oikeudenmukaisuutta digitaalisessa ympäristössä. Säädös selventää, kuka voi hyödyntää dataa ja millä edellytyksillä. Kun dataa voidaan hyödyntää vapaammin, se luo innovaatioita ja kilpailukykyä datamarkkinoille" kertoo Traficomin johtava asiantuntija Päivi Karkkola.
Datasäädös vaikuttaa myös julkiseen sektoriin. Poikkeustilanteissa, kuten luonnonkatastrofeissa, julkinen sektori voi pyytää käyttöönsä dataa yksityiseltä sektorilta, ellei sitä ole helposti saatavilla muulla tavalla.
Käyttäjälle oikeus laitteidensa dataan
Uusien sääntöjen mukaan laitteet on suunniteltava niin, että käyttäjä voi saada niiden tuottaman datan. Jos käyttäjä ei teknisistä syistä voi saada dataa esimerkiksi suoraan laitteesta, valmistajan on luovutettava data käyttäjälle hänen pyynnöstään. Laitteen datan voi myös luovutettaa kolmannelle osapuolelle, esim. huoltoa tai lisäpalveluita tarjoavalle yritykselle.
Datasaadös tuo myös helpotusta pilvipalveluiden ja muiden datankäsittelypalveluiden käyttäjille, sillä jatkossa palvelun vaihtamisen tulee sujua saumattomasti. Tämä edistää myös kilpailua ja valinnanvaraa markkinoilla sekä estää käyttäjän riippuvuutta tietystä toimittajasta.
Datasäädös luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Datasäädös asettaa yrityksille uusia vaatimuksia, mutta se voi tuoda myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi tuotteiden jälkimarkkinoilla, kuten huoltopalveluissa. Uuteen sääntelyyn kannattaa valmistautua hyvissä ajoin.
"Tuotteiden valmistajien on korkea aika ryhtyä selvittämään, minkälaista dataa heidän tuotteensa tuottavat ja miten datasäädös vaikuttaa esimerkiksi datan jakamiseen", toteaa Karkkola.
Datasäädös suojelee myös eurooppalaisia yrityksiä datan jakamisen kohtuuttomilta sopimusehdoilta, jotka toinen sopimuspuoli asettaa yksipuolisesti. Näin erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset voivat osallistua aktiivisemmin datamarkkinoille.
Työryhmän ehdotus: viranomaistehtävät pääosin Traficomille
Liikenne- ja viestintäministeriö asetti syyskuussa 2023 viranomaistyöryhmän tukemaan datasäädöksen kansallista täytäntöönpanoa. Työryhmä on muodostanut yhteisen näkemyksen asetuksen sisällöstä ja vaatimuksista sekä viranomaistehtävien tarkoituksenmukaisesta hoitamisesta.
Työryhmän valmistelema arviomuistion luonnos on ollut lausunnoilla toukokuussa 2024. Muistiossa esitetään Traficomille merkittävää osaa datasäädöksen viranomaistehtävistä. Henkilötietojen käsittelyn osalta toimivaltainen viranomainen olisi jatkossakin Tietosuojavaltuutettu.
Lue myös:
>> Arviomuistioluonnos datasäädöksen kansallisesta toimeenpanosta lausunnoille (liikenne- ja viestintäministeriön tiedote 3.5.2024)