-
Tulevaisuus

31.05.2024

Tiktokin haitat huolettavat, mutta keinoja puuttumiseen löytyy

Somealusta Tiktokiin liittyvät riskit ovat herättäneet paljon keskustelua viime aikoina ja palvelun kieltämistä on väläytetty Suomessakin. Haittojen torjumiseen löytyy kuitenkin tuoreesta lainsäädännöstä useita keinoja ja niitä on syytä käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

"Sosiaalisen median alustoista, niiden käytöstä ja riskeistä on todella tärkeää keskustella. Huolta herättää nyt moni asia kuten liiallinen koukuttavuus, nuorten mielenterveys, tietosuoja, disinformaatio ja jopa lainvastainen sisältö, jossa vaikkapa lietsotaan väkivaltaan" toteaa Traficomin datatalousverkoston johtaja Jenni Koskinen.

Tiktok on erityisesti nuorten keskuudessa kasvanut todella suosituksi alustaksi ympäri maailman. Suomessa on Tiktokin tuoreimpien tietojen mukaan noin 1,6 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Tiktokilla on suuri merkitys myös sisällöntuottajille ja monen yrityksen liiketoiminnalle.

Yhdysvalloissa hyväksyttiin huhtikuussa laki, joka pakottaa Tiktokin kiinalaisen emoyhtiön ByteDancen myymään Yhdysvalloissa toimivan palvelun vuoden kuluessa. Suomessakin muutamat poliitikot ovat kevään aikana vaatineet Tiktokille kieltoa.

"Kun keskustellaan Tiktokin ja muiden alustojen haasteista on tärkeää muistaa, että meillä on jo voimassa olevaa, varsin tuoretta EU-lainsäädäntöä, jolla voidaan puuttua somealustojen menettelyihin ja vaikuttaa siihen, että verkossa olisi turvallisempaa toimia", toteaa Koskinen.

Digipalveluasetuksella torjutaan somealustojen haittoja

Sosiaalisen median toimintaa sääntelee erityisesti digipalveluasetus (DSA), joka tuli erittäin suurten alustojen osalta voimaan kesällä 2023. Näiden ns. alustajättien on uuden sääntelyn myötä tunnistettava ja hallittava järjestelmäriskejä, jotka aiheutuvat hallitsemattomasta haitallisen ja manipuloivan sisällön levittämisestä. Riskejä ja laitonta sisältöä pitää torjua aktiivisesti eri keinoin. Erityistä huomiota pitää kiinnittää alaikäisten suojeluun. Mainonnan ja algoritmien on myös oltava aiempaa avoimempia. Alustan on kerrottava kaikista moderointitoimenpiteistä avoimesti ja tutkijoille on tarjottava pääsy alustan käytöstä kertovaan dataan.

"Uusia velvollisuuksia on paljon ja koko ajan opimme lisää siitä, mitä ne ihan konkreettisesti tarkoittavat. On selvää, että somealustatkin hakevat nyt tuntumaa siihen, mikä uusien sääntöjen puitteissa on mahdollista ja mikä ei", toteaa Koskinen.

Rikkomuksista voi rapsahtaa kovat sakot

Alustajätteihin pätee digipalveluasetuksen tiukimmat velvoitteet ja niitä valvoo EU-komissio, joka myös nimeää kyseiset yritykset tiettyjen kriteerien perusteella. Listalta löytyy tällä hetkellä yli 20 yritystä, Tiktokin lisäksi esimerkiksi Meta (Instagram ja Facebook), X, Amazon, Google, aikuisviihdealustoja ja tuoreimpana verkkokauppa Shein.

Digipalveluasetuksen nojalla Tiktokia tai muitakaan palveluita ei voi suoranaisesti kieltää, mutta komissio voi päätöksellään määrätä muuttamaan palvelun ominaisuuksia isojen sakkojen uhalla. Sakot voivat olla enimmillään 6 % yhtiön liikevaihdosta, eli Tiktokin kohdalla kyse voisi olla sadoista miljoonista euroista tai jopa miljardista. Jos muut keinot eivät tehoa, viranomaiset voivat estää pääsyn palveluun määräaikaisesti.

EU-komissio on tarttunut toimeen

Komissio on digipalveluasetuksen nojalla käynnistänyt jo useita tutkintoja, joista kaksi koskevat Tiktokia. Komissio selvittää muun muassa, onko Tiktok riittävällä tavalla arvioinut ja lieventänyt haitallisen sisällön riskejä sekä huomioinut alaikäisten mielenterveyteen liittyvät seikat. Komissio tutkii myös palvelun suunnittelua ja millä keinoilla se voi aiheuttaa riippuvuutta sekä niin sanottua kaninkolo-efektiä, jossa algoritmi syöttää jatkuvasti tietynlaista, haitallistakin sisältöä. Tarkastelussa on myös tutkijoiden tiedonsaanti, mainonnan läpinäkyvyys ja iän tunnistamiseen käytetty järjestelmä.

Toinen komission tutkinnoista liittyy Tikokin huhtikuussa Ranskassa ja Espanjassa julkaisemaan Tiktok Liteen, jonka uusi palkinto-ohjelma palkitsee esimerkiksi videoiden katselusta ja tykkäämisestä. Ominaisuuden epäillään lisäävän käyttäjien mielenterveyteen ja riippuvuuteen liittyviä ongelmia.

"Kun komissio käynnisti tutkinnan, Tiktok päätti keskeyttää sovelluksen tarjoamisen 60 päivän ajaksi. Tämä jo kertoo, että komission toimet voivat olla varsin tehokkaita. Tiktokia koskevat tutkinnat eivät suinkaan ole ainoita, vaan samankaltaisia ongelmia selvitetään muun muassa Facebookin ja Instagramin osalta", kertoo Koskinen.

Mikä on Traficomin rooli?

Suomessa Traficomin rooli on toimia digipalveluasetuksen kansallisena koordinaattoriviranomaisena ja suomalaisten käyttäjien tukena. Käyttäjät voivat olla Traficomiin yhteydessä ongelmatilanteissa, joita ei saada ratkottua yhdessä alustan kanssa. Alustajättejä koskevat valitukset Traficom siirtää eteenpäin sen maan viranomaiselle, missä yrityksen Euroopan pääkonttori sijaitsee. Traficom myös valvoo, että kotimaiset toimijat noudattavat digipalveluasetusta, jota helmikuusta 2024 alkaen sovelletaan myös pienempiin alustoihin ja muihin digipalveluihin. Tiettyjä velvoitteita valvoo kuluttaja-asiamies ja tietosuojavaltuutettu.

Lue myös:

>> Usein kysyttyä digipalveluasetuksesta

>> Verkkoalustan käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet