30.06.2023
Tavoitteenamme toimivat langattomat yhteydet
Käytämme päivittäin erilaisia radiotaajuuksilla toimivia laitteita, kuten kännyköitä ja älykelloja. Traficom ohjaa ja valvoo taajuuksien käyttöä Suomessa. Tavoitteenamme on taajuussuunnittelun keinoin ennaltaehkäistä radiohäiriöitä ja varmistaa käyttäjille häiriöttömästi toimivat radiolaitteet. Radiohäiriötilanteen yllättäessä tehtävämme on selvittää häiriön syy ja poistaa se.
Langattomuutta hyödyntävien laitteiden ja palveluiden käyttämiseen tarvitaan radiotaajuuksia, toisin sanoen radioaaltoja. Viesti kulkee radioaalloilla lähettimestä vastaanottimeen, esimerkiksi kännykästä Bluetooth-kaiuttimeen. Joskus radioyhteyden toiminta voi häiriintyä, jolloin puhutaan radiotaajuuksien häiriöstä eli radiohäiriöstä. Häiriöttömyyden takeena on onnistunut taajuussuunnittelu, jonka eteen Traficom tekee työtä kansallisesti ja kansainvälisesti.
Hätä- ja turvallisuusliikenteen sekä viranomaisverkkojen häiriöt selvitetään kiireellisimpinä
"Häiriöiden selvittämiseksi Traficomilla on käytössään erikoisvarusteltuja autoja mittalaitteineen sekä kannettavia mittalaitteita. Myös eri radioliikennelajeja varten on omat erityiset laitteensa, esimerkiksi satelliittipaikannukseen ja matkapuhelinverkkoihin liittyen", taustoittaa radiotarkastusasiantuntija Jukka Pihonen.
Erilaiset radiojärjestelmät on priorisoitu järjestelmien yhteiskunnallisen merkityksen perusteella. Kiireellisimpinä selvitetään hätä- ja turvallisuusradioliikenteeseen sekä viranomaisverkkoihin liittyvät häiriöt.
"Vastaanotamme radiohäiriöilmoituksia vuosittain noin 150, joista vajaa puolet vaativat häiriön lähteen paikantamista paikan päällä", kertoo Pihonen. "Valtaosa häiriöistä selviää etänä toimistotyönä neuvonnan avulla. Lisäksi monet häiriöistä myös häviävät itsestään, kun häiriön aiheuttanut laite sammuu tai siirtyy muualle", jatkaa Pihonen.
Millainen on tyypillinen radiohäiriön aiheuttaja?
"Yleensä häiriön aiheuttaa viallinen radio- tai sähkölaite. Esimerkiksi kotitalouden antenni-tv-verkon mastovahvistin voi vikaantuessaan alkaa toimia lähettimenä ja häiritä muuta radioliikennettä lähialueella", selventää Pihonen.
Sähkölaitteet, joilla ei ole tarvittavaa EU-alueella vaadittua CE-merkintää, voivat myös aiheuttaa häiriöitä. Näitä laitteita, kuten led-valoja, saa helposti hankittua suoraan erilaisista ulkomaisista verkkokaupoista.
Myös erilaiset sääilmiöt voivat aiheuttaa tilapäisiä ongelmia radioliikenteelle. Tietyissä olosuhteissa radioaallot etenevät liian pitkälle, jolloin puhutaan niin kutsutusta radiokelistä. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia etenkin tv-vastaanottoon. Avaruussään muutokset voivat vuorostaan aiheuttaa häiriöitä esimerkiksi satelliittipaikannusjärjestelmiin.
Lisäksi oma lukunsa ovat luvattomasti käytettävät, väärin viritetyt tai laittomat radiolähettimet, joiden käyttäminen voi aiheuttaa häiriöitä muulle radioliikenteelle. Esimerkiksi kännykän kuuluvuuden parantamiseen tarkoitetut aktiiviset toistimet ovat myös kiellettyjä muilta kuin teleoperaattoreilta, sillä ne aiheuttavat herkästi häiriöitä.
Kaiken kaikkiaan virastolle ilmoitettujen radiohäiriöiden määrä on ollut laskusuunnassa, vaikka langattomien radiolaitteiden määrä kotitalouksissa ja yrityksissä lisääntyvätkin jatkuvasti.
Teknologiakehitys muuttaa myös häiriöselvitystä
Radiolaitteet ja -verkot kehittyvät jatkuvasti teknologisen kehityksen myötä. Tämä voi osin vähentää häiriöriskejä, mutta verkkojen kehittyessä myös häiriöselvityksestä tulee aiempaa haastavampaa. Päivitämmekin osaamistamme ja kyvykkyyksiämme jatkuvasti turvataksemme toimivat yhteydet häiriötilanteen yllättäessä nyt ja tulevaisuudessa.
Lisätietoja
>> Radiohäiriöiden ehkäisy ja selvittäminen
>> Radiohäiriön ilmoituslomake
>>Traficomin tiedote satelliittipaikannukseen liittyvistä häiriöistä